Hymyilen.

Tänään aiemmin mua suretti ja ärsytti kaikki. Päätin lähteä rauhottumaan jonnekin missä on hiljasta ja rauhallista, ei paljon ihmisiä - ehkä muutama siellä täällä.
Kun mä ajoin mun päämäärään hyräilin niitä näitä, eihän kukaan kuullut. Mä parkkeerasin ja jatkoin kävellen. Linnut laulo mun ympärillä ja muutama hyttynen inisi korvan juurella, muuten oli hiljaista.
Mä aloin hymyilemään, ilman kummempia syitä. Mä hymyilin tai hymyilen vieläkin. Päässä pyöri monenlaiset ajatukset ja kiitollisuuden tunteet siitä, että mä oon terve. Siitä, että mä saan elää, mulla on rakastava perhe ja upeet ystävät. Mulla on hyvä elämä, vaikka monen kokoisia kompastuskiviä mun polulle on heitetty. Mä oon selvinnyt niistä ja mä tuun selviimään kaikesta muustakin mitä mun polunvarrelle viskastaan. Ja mä nousen pohjamudasta vahvempana kun koskaan!
Mä pysähdyin, sytytin kynttilän, kyykistyin ja etin sopivaa paikkaa. Muutama kyynel ikävän merkiksi vierähti mun poskella, mutta mä silti hymyilin muistojen takia.


4 kommenttia:

  1. Anonyymi21.08

    Voi ei! Kuka läheinen sulla on kuollu? :O Voimia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun yks läheinen ja hyvä ystävä on nukkunu pois ): Kiitos!

      Poista
  2. <3 Enkelipoika. Ikävä on suuri.

    Tuun viikon päästä Keravalle, lähethän mukaan käymään haudalla? Voidaan me muutakin tehä, mutta tuolla haluuna käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä on niin järkyttävän suuri ):
      Tottakai mä lähden! <3

      Poista

Kerro toki mielipiteesi :)